Poljen yliopistolta järven viertä kulkevaa tietä pitkin. On aurinkoinen pakkaspäivä, ja kaikki näyttää tosi kauniilta, kun aurinko värjää joka paikan kullankeltaiseksi. Havahdun miettimään, että tämäkin arkinen hetki on oikeastaan tosi ainutlaatuinen: mulla on elämässä nyt tosi paljon kaikkea sellaista, mistä haaveilin vuosi tai kaksi sitten.

Jyväskyläelämää on takana kaksi kuukautta. Se kuulostaa tosi vähältä, sillä tuntuu siltä, että täällä olisi asunut jo paljon kauemmin! Kämppä tuntuu jo kodilta, kämppikset ystäviltä, ja yliopistoon ja opintoihinkin on jo ainakin kohtuullisen hyvin päässyt matkaan.

 

Ehkä kaikkein eniten kiitollinen olen siitä, että vaikka muutin aivan uudelle paikkakunnalle, en ole joutunut olemaan päivääkään täällä yksin. Muutin kahden minulle entuudestaan aivan tuntemattoman tytön kanssa asumaan, ja etukäteen tietysti vähän jännitti, miten tulemme toimeen keskenämme. Aina toisinaan kuulee niitä tarinoita, miten kämppisten kanssa on kaikki mennyt ristiin, ja lopulta koko porukka on hajaantunut erilleen. Meillä on kuitenkin mennyt tosi hyvin, ja oon vieläkin vähän hämmästynyt siitä! Ensimmäisinä viikkoina uudella paikkakunnalla oli tosi turvallista, että yliopistolle tai seuroihin ei tarvinnut mennä yksin, vaan usein oli ainakin toinen kämppiksistä mukana. Meistä on tullut ystäviä jo lyhyessä ajassa. Moni on hämmästellyt kuullessaan, ettemme ole tunteneet ennen tätä syksyä.

Sekin huoli on osoittautunut turhaksi.

Olen ollut tosi onnellinen myös siitä, että rauhanyhdistyksen nuorten tutustumisiltojen kautta olen tutustunut myös muihin jyväskyläläisiin nuoriin, ja olemme saaneet pitää iltakyliä ja vierailla muiden luona. Ennen muuttoa pohdin sitä, tutustuisinko täällä muihin nuoriin tai pääsisikö täällä rauhanyhdistyksellä hyvin muiden mukaan. Sekin huoli on osoittautunut turhaksi, sillä olen saanut täältä kavereita jo nyt.

 

Viime perjantaina olin ensimmäistä kertaa työvuorossa nuorten perjantain isosena. Arvelin etukäteen, että täälläkin nupessa on varmaan joitakin kymmeniä nuoria. Paikan päälle päästyäni sainkin kuulla, että Jyväskylässä nuorten perjantaissa käy yleensä yli kaksisataa nuorta! Tuntui hurjalta, että paikalla tosiaan oli niin paljon väkeä. Onneksi myös meitä isosia ja henkilökuntaa oli paljon, niin ilta meni hyvin.

Muutos voi olla tosi ihana juttu.

Opintoja ei ole takana vielä aivan kauhean paljoa, ja yliopisto-opiskeluun on ollut totuttelemista. Ehkä eniten haasteita luo se, että ainakin näin ensimmäisenä vuonna opiskelu on tosi itsenäistä! On saanut tosissaan patistaa itseään opiskelemaan, kun on vaikka monta vapaapäivää peräkkäin. Kun ne vapaapäivät ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö opiskeltavaa olisi, vaan pitäisi vain saada itsensä motivoitua tekemään oppimistehtäviä kotonakin. Onneksi muilta uusilta opiskelijoilta saa vertaistukea, kun heillekin kaikki on ihan uutta. Useimmiten ne itselle vaikeat asiat on vaikeita myös muille, ja voidaan auttaa toisiamme.

Monelle nuorelle on pian ajankohtaista miettiä, mihin hakisi opiskelemaan ja uskaltaisiko hakea koulupaikkaa sellaiselta paikkakunnalta, josta ei tunne ketään. Haluaisinkin sanoa teille kaikille sitä pohtiville, että uskaltakaa vain! Siitä tulee aika hyvä mieli, kun huomaa kotiutuneensa uuteen paikkaan. Musta on ihanaa, että oon uuden paikkakunnan myötä tutustunut tosi moneen uuteen ihmiseen, ja ihan jo se maiseman vaihtaminen ja uuden paikkakunnan opettelu on ollut hauskaa! Toki uuteen paikkakuntaan totuttelu voi olla raskasta ja vaikeaakin, mutta haluaisin muistuttaa myös siitä, että se muutos voi olla myös tosi ihana juttu.

2019-11-21T15:16:31+02:0021. marraskuuta 2019|