Istun keittiön pöydän ääressä ja kirjoitan ensimmäistä blogitekstiäni Uskon tiellä -sivulle. Olen Aino Ristolainen ja käyn lukion toista luokkaa Joensuussa. Harrastan muun muassa laulua, pianonsoittoa ja liikuntaa monipuolisesti. Luonto ja eräily sekä erilaiset käsityöt ovat myös minulle tärkeitä. Yksi rakkaimmista harrastuksistani on kuitenkin kirjoittaminen. Se on minulle tapa ilmaista ja sanoittaa tunteita ja ajatuksia. Myös oman blogin pitäminen on joskus käynyt mielessä. Se idea on kuitenkin jäänyt toteuttamatta, sillä omaan blogiin pitäisi pystyä kirjoittamaan usein. Siksi tänne kirjoittaminen on todella ihana mahdollisuus.

Uskon tiellä -blogeista välittyy lämpö ja aito uskomisen ilo. Sitä samaa iloa ja hyvää mieltä haluan itsekin olla teksteilläni jakamassa. Olen luonteeltani positiivinen ja olen myös herkkä huomaamaan pieniäkin yksityiskohtia ja asioita. Luultavasti tekstini tulevat käsittelemään pieniä hetkiä ja ajatuksia, mutta myös suurempiakin aiheita. Ikinä ei kuitenkaan voi olla varma mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ensimmäinen aamu omassa kodissa. Tämä on se, mitä olen odottanut.

Uunista leijuu makaronilaatikon tuoksu ja Siionin laulut soivat, muuten on ihanan hiljaista. Olo on onnellinen ja rauhallinen. Ensimmäinen aamu omassa kodissa. Tämä on se, mitä olen odottanut. Takana on monien viikkojen suunnittelu, kämpän etsintä, astioiden, sängyn, pyyhkeiden, lakanoiden ja kaiken mahdollisen muun hankinta, pakkaus ja viimein muutto ja kaiken järjestely paikoilleen. Nyt se kaikki on kuitenkin ohi.

Nyt, alun stressin jälkeen, mieli on täynnä odotusta. Edessä on koko syksy ja talvi omillaan, kämppäelämää kahden ihanan ystävän kanssa. Ja mikä parasta, uskovaisen ystävän. Odotan syksy- ja talvi-iltoja keittiössä teekupin kanssa kynttilöiden valossa, sitä kun voi yhdessä lähteä seuroihin, rauhallisia aamuja, jolloin Siionin laulut soivat, ystävien ja kavereiden kyläilyä sekä ihan vain tavallista arkea ja yhdessäoloa.

Tulevaan vuoteen mahtuu varmasti myös huonoja hetkiä, stressiä, väsymystä, ikävää, eikä yhteiselämäkään luultavasti aina suju aivan täydellisesti. Ystävien tuki on kuitenkin aina lähellä. Toivonkin että saan tulevan vuoden aikana kokea myös monia tärkeitä keskusteluita ja että myös evankeliumi saisi kuulua näiden seinien sisällä, kun matkalla tulee erehdyksiä. Näiden ihanien ja rakkaiden ihmisten kanssa tuntuu turvalliselta aloittaa itsenäistä elämää. Aivan omana itsenäni. Uskovaisena tyttönä uskovaisten tyttöjen kämpässä.

”Nuorin silmin uskon tiellä katse eteen tähyää. Usko elämää ei kiellä, toivolla on määränpää. Haaveksuen
odotellen, rukoillen ja kilvoitellen avautuu nyt oma tie, jolla Luoja johtaa vie.”

2019-11-07T15:20:13+02:007. marraskuuta 2019|