Yritän jaksaa, vaikka suru löytää tiensä luokseni hetkinä, jolloin suojamuurini ei ole vahvimmillaan. Kyyneleet valuvat vuolaina puroina. Ajatukset ovat liian raskaita kantaa. Kuitenkin kaikista eniten satuttaa toisten suru. Nähdä toisten itkevän. Kuunnella tarinoita eletystä elämästä. Kannattelen itseäni, vaikka toisinaan kykenen vain hengittämään.

Olen tuhansien kilometrien päässä kotoa. Elän elämää, joka painottuu hetkessä elämiseen ja onnellisuuteen. Tuntuu väärältä olla onnellinen ja elää ajattelematta sitä tunnetta, joka nostaa palan kurkkuun ja saa nieleskelemään. Koitan kuitenkin löytää lohtua Siionin laulujen ja virsien sanoista, jotka kertovat taivaasta ja siitä hyvästä osasta, joka meitä odottaa. Lohduttaudun ajatuksella siitä, että rakas vaarini sai nukkua pois uskovaisena.

Ymmärrys riittää ja se, että minut hyväksytään oman suruni kanssa.

Välillä on ollut vaikeaa suhtautua läheisiin, jotka eivät ole osanneet kohdata minua surun keskellä. Hyvä ystäväni kuitenkin muistutti, että jokainen meistä on erilainen, eikä kaikille meille ole annettu taitoa lähestyä surevaa ihmistä. Yritän siis olla armollinen ja ymmärtäväinen, vaikka toisinaan epätoivo ottaa ajatuksistani vallan.

En ehkä itsekään tiedä, mikä todella auttaisi. Joskus se on pelkkä toisen läsnäolo. Tai se, että joku koskettaa. Välillä tarvitsen sanoja. Mutta uskon kuitenkin, että ymmärrys riittää ja se, että minut hyväksytään oman suruni kanssa. Sillä jokainen meistä suree omalla tavallaan ja käyttää siihen juuri sen verran aikaa kuin tarvitsee.

Ei lähtösi päivää tiennyt kukaan. 
Ei taivaan linnut. 
Ei tähdetkään. 
Kuitenkin kuljit valoa kohti ja annoit Hänen pitää kädestäsi kiinni. 
Minä muistelen sinua. 
Muistelen hymyäsi kesäiltoina, kun linnut olivat jo lakanneet laulamasta.
Muistelen lempeitä käsiäsi, joiden uurteet kertoivat tarinaa eletystä elämästäsi. 
Muistelen sanojasi, jotka nyt kiinnitän sydämeeni, jotta voin seurata sinua, kun on minun vuoroni lähteä. 
Muistelen katseesi tuomaa lämpöä, kun askeleeni eksyvät väärälle polulle ja määränpääni on hämärtymässä. 
Sillä tiedänhän sinun kantavan minua silloin kun omat voimani ovat lopussa.

(Matilda Nissinen)

2019-10-24T14:02:49+03:0024. lokakuuta 2019|