Usko on kantanut lapsuudesta saakka, vaikka sitä joskus epäili, ettei Jumalaa ole olemassa. Se on antanut voimia silloin, kun seinät ovat kaatuneet päälle. Ja rohkaissut silloin, kun olen pelännyt kuolemaa.

Ukin kuoleman jälkeen olen toisinaan kokenut kaipuuta taivaan kotiin. Olen monina iltoina ajatellut, miten selviän tämän äärettömältä tuntuvan surun kanssa. Miten jaksan uskoa joka aamu yhä uudelleen ja uudelleen?
Onneksi minua on rohkaissut seuroissa kuultu sanoma siitä, ettei tarvita muuta kuin halu säilyä uskomassa. Aina saa uudelleen ja uudelleen uskoa omat synnit anteeksi ja jatkaa matkaa kevyemmän kuorman kanssa.

Maailma vei hetkellisesti mukanaan.
Nuorempana sitä mietti, ettei Taivaan Isä kyllä kuule rukouksiani. Niin monta kertaa olen pyytänyt, että veljeni saisivat parannuksen armon ja säilyisin itse uskomassa.
Minulla ei ollut juurikaan uskovaisia ystäviä ja maailma vei hetkellisesti mukanaan. En enää jaksanut rukoilla.
Rippikoulussa isosen puheenvuoro kuitenkin herätti sisälläni ymmärryksen. En ollut matkalla taivaaseen. Päädyin keskustelemaan isosen kanssa ja hän saarnasi minulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sydämeen laskeutui rauha, enkä sinä iltana pelännyt nukahtaa. Taivaan Isä oli kuullut rukoukseni.

Suviseurat ovat levähdyspaikka arjen kiusausten keskellä. Niin ne olivat tänäkin kesänä. Erityisesti kosketti puhujan sanat: “Katsokaapa ympärillenne. Nämä kaikki ihmiset ovat matkalla taivaaseen.”
Ja minä katsoin. Siellä oli mummoja ja pappoja. Oli isiä ja äitejä. Oli nuoria ja lapsia. Muutama ihan pieni vauvakin. Mutta kaikista eniten minua liikutti se, että minä olin siellä heidän keskellään. Että minäkin, niin syntinen ihminen, olin yhteisellä matkalla heidän kanssaan. Meillä oli sama määränpää, taivas.

Toivon, että jaksan rakentaa tulevaisuudessakin elämääni uskon arvojen mukaisesti.
Sateen väistyessä seurakentän yltä huomaan sateenkaaren. Tajuan, että kaikki ympärilläni on Jumalan luomaa. Nuo pienen pienet vesipisaratkin, jotka heijastavat auringonvaloa muodostaen tutuksi tulleet värit. Punaisen, oranssin, keltaisen, vihreän, sinisen ja violetin.

Puhuja jakaa puheessaan kertomuksen, jossa hiekalla on kahdet jäljet. Nuoren ja Taivaan Isän. Sitten nuoren elämässä tulee vaikeaa ja hiekalla on lopulta vain yhdet jalanjäljet. Nuori kysyy katkerana Jumalalta, miksi tämä hylkäsi hänet. Siihen Taivaan Isä vastaa: “En hylännyt sinua. Ensin hiekalla oli kahdet jäljet. Minun ja sinun, sillä minä kävelin vierelläsi. Ja kun sinulla tuli vaikeaa, hiekalla näkyi enää vain yhdet jäljet, sillä minä kannoin sinua niiden vaikeiden päivien läpi.”

Toivon, että jaksan rakentaa tulevaisuudessakin elämääni uskon arvojen mukaisesti. Ja toivon myös, että jaksan luottaa Taivaan Isän johdatukseen. Kaikki päivämme hän on luonut. Kaikilla vastoinkäymisillä on tarkoitus, vaikkemme aina voi tai jaksa ymmärtää. Ei hän anna enempää kannettavaa kuin jaksamme kantaa. Se on lupaus, jonka yritän säilyttää sydämessäni, jotta muistaisin sen vaikeiden päivien tullessa. Taivaan Isä suojelee meitä jokaisena elämämme päivänä. Syntymästä kuolemaan.

2019-07-12T14:27:53+03:0012. heinäkuuta 2019|