Yläasteella eräs poika kysyi uskonnonopettajaltamme: “Miksi lestadiolaisilla ei saa olla telkkaria, kun ne kuitenkin kattoo niitä samoja ohjelmia netistä?” Opettaja ei osannut vastata, ja kun asiaa hetken mietin, niin en olisi itsekään tiennyt, mitä siihen sanoa.
Uskovaisina joudumme usein pohtimaan, minkälaista viihdettä kulutamme. Viime vuosisadalla uskovaiset yhdessä päättivät, ettei televisio kuulu uskovaiseen kotiin. Nykyään ollaan yhä uudelleen samankaltaisen vaikeiden kysymysten äärellä, kun markkinoille tulee aina vain uusia median ja viihteen muotoja.

Wikisanakirjan mukaan viihde on yleisnimitys kevyelle ajanvietteelle. Viihdettä ei siis ole yksiselitteisesti eri medioista tuleva materiaali, vaan sitä voi olla monenlaiset asiat, jotka tuottavat huvia ja mielihyvää. Itse viihdyn monenlaisen kevyen ajanvietteen parissa. Pelaan jonkin verran tietokonepelejä, ja luen kirjoja, jos aikaa on. Tykkään myös laulaa ja tehdä taidetta. Kaikkia näitä harrastuksiani en luokittelisi viihteeksi, mutta en näe ongelmaa siinä, miksei jonkun kevyen romaanin lukeminen voisi olla viihdettä.

Onko tuo nyt niin tarpeellista?

Kuten monilla nuorilla, minullakin some taitaa olla se aikaa vievin viihteen muoto. Pitkän koulupäivän jälkeen on mukava selata hetki Instagramia tai katsoa pari YouTube-videota. Muutaman vlogin katsominen voi auttaa nollaamaan ajatuksia ja piristää usein päivää. Joskus somen ääressä kuluu kuitenkin koko ilta, ja silloin tuntuu, että ajan olisi voinut käyttää järkevämminkin. Lapsuudessani meillä kotona oli varsinkin videoiden katselu melko tarkoin rajattua. Joitain keppihevosvideoita muistan YouTubesta katselleeni, mutta siihen se lähinnä jäikin.

Tiedän, ettei kaikissa uskovaisissa perheissä ollut samalla tavalla, ja ymmärrän sen hyvin. Silti olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ovat tahtoneet suojella meitä niiltä vaaroilta, joita viihteeseen liittyy. Se on auttanut nyt vanhempanakin, kun on pitänyt asettaa itselleen rajoja ja päättää, mitä katsoo ja jättää katsomatta. Ajat ovat muuttuneet, ja nykyään meillä kotona on ymmärretty, että vaikkapa YouTubesta voi löytyä uskovaisellekin ihan hyvää sisältöä. Silti äidillä ja isällä on tapana aina välillä herätellen kysyä “onko tuo nyt niin tarpeellista”, jos joku meistä viettää liikaa aikaa videoiden parissa. Joskus kysymys ärsyttää. Aika usein siinä on kuitenkin perää.

Jutta Luukkonen
Kirjoittaja on yliopistoa käyvä aloitteleva graafinen suunnittelija Rovaniemeltä

Kuva: Päivi Peltoniemi
2019-04-24T15:40:07+03:0024. huhtikuuta 2019|