Kevät alkaa hiljalleen tulla. Sää lämpenee, pihalla lumet sulavat vähitellen. Kaikilla tulee jonkinlaista kevätkiireitä. Kodissa odottaa kevään suursiivous: katto, lattiat, seinät, ikkunat…
Koulu lähenee loppuaan ja useimmat ovat päättäneet jo, mitä haluaisi lähteä opiskelemaan. Ajattelen vuosia taaksepäin, ja mietin itseäni lähihoitaja-koulussa, lukiossa, opistossa, yläasteella… Huokaan, sillä todella nuorena tulee päättää, mitä haluaisi tehdä tulevaisuudessa ja isona.

Milloin on ISO? Silloinko, kun on tietyn ikäinen vai silloin, kun on opiskellut itselleen ammatin? Mitä minä haluan tehdä?

Olisiko minusta oikeasti opettajaksi?

Alakoulussa kolmannella luokalla aloin haaveilla opettajan työstä. Lieneeköhän tähän vaikuttanut muiden luokkalaisten haaveet ja se, etten edes tiennyt monia ammatteja. No, nyt minulla on lähihoitajan ammatti, mutta en koe sitä omaksi. Yhä useammin olen palannut ajatuksissa siihen, että olisiko minusta oikeasti opettajaksi. Sen ammatin koen nyt entistä varmemmaksi, ja haluaisin juuri sille alalle.

Huhtikuu on aikaa, jolloin lumet sulavat, toivottavasti, kokonaan. Se on myös aikaa, jolloin täytyy lukea pääsykokeisiin, mikäli kouluun on hakenut. Minulla on huhtikuussa kaksi pääsykoetta ja kyllä, peräkkäisinä päivinä.

Kuinka aikataulutan omat päiväni tulevan kuukauden aikana? Mietin, että toisaalta voisin panostaa opettajakoulun pääsykokeen ensimmäiseen vaiheeseen, juuri siihen alaan mitä oikeasti haluan.

Lopulta kuitenkin on muistettava, että Taivaan Isä tietää parhaiten sen, mikä ala minulle ja meille kaikille on paras. Mikäli käy niin, että koulun ovet eivät juuri sinne haluamaan paikkaan aukea, täytyy osata luottaa, että Jumalalla on eri suunnitelmat minulle. Tiedän, varsinkin aluksi se on todella vaikeaa, mutta parin vuoden päästä sen ymmärtää, miksi näin kävi.

2019-04-15T13:22:26+03:0015. huhtikuuta 2019|