Ilmastonmuutos on yksi suurimpia maailmanlaajuisia ongelmia tänä päivänä. Sen hidastamiseksi on pähkäilty kaikenlaisia vaihtoehtoja vailla suurempia tuloksia. Myönteinen asenne luontoon lisää tahdonvoimaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Minulle luonto on paikka, jossa rauhoitun ja nollaan arjen nostattamat stressitasot. Virtaavan joen äärellä tai suurten kuusten siimeksessä voin keskittyä täysin tähän hetkeen, unohtaa kiireet ja iloita vapaudesta. Rentoutumishetket luonnossa ovat iso osa hyvinvointiani ja tasapainottavat hektistä elämääni.

Jumala on antanut meille kauniin maan, kaikki sen pienet ja suuret ihmeet: järvet, vuoret ja niityt, eläimet ja kasvit. Jokainen niistä muistuttaa minua siitä, miten hyvän työn Luoja onkaan niissä tehnyt. Muovannut tyhjästä, alusta loppuun, virheettömin tuloksin.

Osaanko arvostaa kaikkea sitä? Ihminen sai tehtäväkseen viljellä ja varjella maata, mutta päätyikin saastuttamaan sen tekemisillään. Minun tulisi pitää hyvää huolta maastamme.

Omaa kulutusta ja elintapoja on hyvä tarkastella.

Suomessa meillä on merkittävä etuoikeus luonnon puolesta. Saamme uida puhtaissa järvissä, hiihtää ainakin toistaiseksi lumisissa maisemissa ja ennen kaikkea hengittää raikasta ilmaa.

Miten meidän tulisi toimia, jotta saisimme jatkossakin nauttia näistä mahdollisuuksista? Polkea pyörällä kouluun autokyydin sijasta ja jättää väliin sellaiset ostokset, joita emme välttämättä tarvitse? Omaa kulutusta ja elintapoja on hyvä tarkastella, ja pohtia keinoja niiden parantamiseksi.

Avaa silmäsi ja katso ympärillesi.

Ei luonnontilasta kannata kuitenkaan liikaa ahdistua. Jos vihreiden valintojen terve tarkkailu muuttuu jatkuvaksi tulevaisuuden murehtimiseksi, lopputulos on huono. Tehdään parhaamme ja pyritään vaalimaan luontoamme hyvällä ja positiivisella mielellä, ei niin, että se muuttuu painavaksi taakaksi.

Jumala loi luonnon meille iloksi, ei ongelmaksi. Avaa silmäsi ja katso ympärillesi, huomaa kaunis ympäristö ja siinä piilevät rikkaudet. Pidetään niistä hyvää huolta suurella sydämellä!

Näidenkin asioiden keskellä voimme luottaa Jumalan huolenpitoon. Hän varjelee meitä suurimpienkin vaarojen alla ja ohjaa parempiin ratkaisuihin. Siihen tukeen on turvallista nojata.

Jämsän opisto / Venla Inkeroinen

Kirjoittaja on opistolainen, joka nauttii raikkaista aamulenkeistä ja kesäisistä souturetkistä luonnon keskellä.

Artikkelikuva: SRK:n kuva-arkisto / Kirjoittajan kuva: Venla Inkeroiselta

 

2019-03-29T15:38:05+03:0029. maaliskuuta 2019|